Olin keväällä 2008 kiitämässä - nopeusrajoitusta noudattaen - lehdenjakotyössä jakopiiristä toiseen. Autossa oli vain satunnaisia ylimääräisiä lehtiä ja takapenkillä kääreitä, jotka näyttivät paljolta mutta olivat vain höttökasa (tiedättehän mikä vuori tulee joululahjapaperista vaikka sitä olisi vain 200 grammaa). Poliisi pysäytti mutta jäivät notkumaan autolleen, huusin että "pitäisittekö vauhtia, minulla on kiire".
Siitä alkoi simputus joka päättyi auton vikojen tarkastamiseen suurennuslasilla ja siihen että minulla ei saa olla autossa sisällä MITÄÄN tavaraa, ei lehtiä, kääreitä, edes saksia, sakon uhalla ja lupasivat tarkkailla minua vastedes. Jouduin jäämään sairauslomalle, minun töitäni ei voi tehdä pyörällä. Työnantaja otti yhteyttä poliisiin, mutta poliisi kieltäytyi keskustelemasta koska kysymys oli "asianomistajarikoksesta".
Poliisin johtotasoon otin yhteyttä ja siellä sanottiin (Ihalainen) ettei heitä lehdenjakajien kyttääminen kiinnosta. Olen edelleen Turun ainoa lehdenjakaja, joka ei saa pitää lehtiä autossa sisällä. Pidän silti- työpaikkaa ei kannata vaihtaa koska tienaan tässä hyvin - ja odotan että simputus jatkuu koskan hyvänsä, poliisi vie kilvet tai jotain. Erittäin stressaavaa! Kävin sairauslomalla kuvaamassa muiden lehdenjakajien autoja, katsokaa täältä (samassa kansiossa monta kuvaa): http://home-and-garden.webshots.com/photo/2973254000055308698NSSsnU
Lääninhallitukseen en kannellut koska - kuten on käynyt ilmi - kantelumenettelyssä poliisin ei todeta toimineen väärin. Vastaavaa sattui salolaiselle nakkikioskiyrittäjälle jota kiellettiin myymästä grillistään, hän voitti poliisin joka sai rapsut. Mutta hän olikin mies ja yrittäjä, miehillä on tukijoukkoja eikä heidän ylitseen voi noin vain kävellä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Poliisikin toimii usein typerästi, vähintäänkin siten että toiminta on hysteeristä ja liioittelevaa. Mutta mielestäni sinun(kaan) huostaanottotapauksessa poliisi ei ole oikeastaan mikään kovin kiinnostava subjekti ja päättäjä.
VastaaPoistaSosiaalityöntekijät Pirjo Junnila ja Eeva Tiainen tekivät päätöksen lapsesi huostaanotosta, mikä oli koko tapahtumaketjun pahin oikeusloukkaus sinua kohtaan. Mielestäni etenkin huostaanottopäätöksissä poliisilla on vain pelkkä käskytettävän koiran rooli; sosiaalityöntekijä on paljon itsenäisemmässä asemassa tekemään valintoja, jotka vaikuttavat kansalaisen ja hänen perheensä tulevaisuuteen. Poliisin työ on siis enemmän idioottimaisen konemaista; ei yhteiskunta halua, että poliisivoimista syntyy vallankumouksellinen ja itsenäinen joukkovoima, joka voisi kaataa vallassa olevat.
Poliisin työskentelytapa on surkeimmillaan silkkaa hysteeristä ylireagointia ja valloilleen päästettyjä (pelon) tunteita. Itse ihmettelen yhä, eikö 9.9.2006 Helsingissä Smash Asem -mielenosoituksessa poliisilla ollut kyllin hyvä turvallisuuden tunne, koska mellakkapoliiseja oli suunnilleen yhtä paljon kuin mielenosoittajiakin. Poliisi reagoi niin emotionaalisesti, että lopetti mielenosoituksen ennen kuin se oli ehtinyt alkaa.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Smash_Asem
Arvostelusi kärki kannattaa kohdistaa nimenomaan sosiaalityöntekijöiden työtapoihin ja lastensuojelulainsäädäntöönkin. Mutta aivan erityisesti työtapoihin, sillä ne ovat eriytyneet kauas lastensuojelulain hengestä. Virkamiesten laiskuus, mukavuudenhalu ja asenteellisuus (lue: lastensuojelulain rikkominen) ilmenevät siten, että lapsi viedään näyttävällä poliisioperaatiolla lapsen kotoa huostaan, vaikka sosiaalityöntekijät eivät olisi koskaan tarjonneet ensimmäistäkään avohuollon tukipalvelua. Jopa sellainenkin kuin päivähoitopaikka saattaa olla vuosien ajan järjestämättä, kuten minun tapauksessani.
VastaaPoistaToinen iso ongelma huostaanotoissa on se, että lastensuojeluilmoituksia tehtaillaan aivan uskomattomista syistä. Jämsänkoskelaisen päiväkoti Koivulinnan johtaja Päivi Haikonen teki pojastani ensimmäisen lastensuojeluilmoituksen 3.11.2007. Haikonen kauhisteli sitä, että pojallani oli lounaalla nälkä. Päiväkodin henkilökunnan ammattitaito ei riittänyt havainnoimaan sitä, että poikahan oli juuri saapunut päiväkodin pihalle polkupyörällään. Hän oli juuri polkenut kotoaan kolme (3) kilometriä. Henkilöautoilu on niin vahva normi, että henkilökunta ottaa vapauden tulkita yksityisautoilu ainoaksi kulkumuodoksi.
Toinen lastensuojeluilmoitus tuli viime helmikuussa, 13.2.2009. Se johti välittömästi näyttävään poliisioperaatioon. Sosiaalityöntekijät Silja Juusela ja Minna Lapinniemi tulivat hakemaan poliisien kanssa poikani olohuoneestamme. Poliisit kantoivat minut käsiraudoissa poliisiautoon ja veivät terveysaseman putkaan. Lääkäri vapautti minut oitis, mutta kotiin taksilla palatessani minulla ei ollut edes kotiavaimia, kännykkää, rahaa, ulkovaatteita... Mietin, että saankohan käteeni vara-avaimen, joka on muutaman kilometrin päässä... Juoksin pikku pakkasessa riittämättömästi vaatetettuna (ei takkia, hanskoja, pipoa) läpi Jämsänkosken ja onneksi sain vara-avaimen kotiini.
Toisen ja viimeisen lastensuojeluilmoituksen oli tuolloin helmikuussa 2009 tehnyt Jämsänkosken diakoni Helena Salminen, jota en ole koskaan tavannutkaan. Olin käynyt hakemassa Jämsän seurakunnasta EU:n tukemaa ruokakassia, ja eritellyt samalla Jämsän diakonille Marja-Leena Harjulle Jämsän kaupungin sosiaali- ja terveystoimen ongelmia. Hänhän tekee seurakunnassa sosiaalityötä, joten arvelin, että hänellä riittää kapasiteetti ottaa vastaan käytännön kokemuksia kentältä. Arvelin, että diakoni on ammattinsa vuoksi jopa erittäin kiinnostunut kuulemaan Jämsän kaupungin sosiaaliosaston ongelmista, sillä ne säteilevät seurausvaikutuksia seurakunnan leipäjonoon. Mutta ei. Olin kertonut Marja-Leena Harjulle, että olemme jonottaneet viisivuotiaan poikani kanssa päivähoitopaikkaa Jämsänkoskelta ja Jämsästä jo yli vuoden, mutta sosiaalityöntekijät Silja Juusela ja Minna Laurila-Paasonen kertoivatkin viime viikolla 6.2.2009 suunnittelevansa poikani kiireellistä huostaanottoa. Ja lastensuojeluilmoituksia oli koossa siinä vaiheessa vain se lounasnälkäilmoitus, jonka teki päiväkoti Koivulinnan johtaja Päivi Haikonen.
No, Jämsän seurakunnan diakoni Marja-Leena Harju ei itse välittänyt lähteä liikkeelle sosiaalitoimistoon tekemään lastensuojeluilmoitusta, vaan houkutteli hommaan kollegansa Jämsänkoskelta. Ilmoitusta lähti tekemään siis diakoni Helena Salminen. (En ole koskaan häntä tavannutkaan. Emme ole kuuluneet kirkkoon enää muutamaan vuoteen; erosin Jämsänkosken seurakunnasta muistaakseni vuonna 2006.)
Helena Salminen jätti siis lastensuojeluilmoituksen, jossa luki että olen tuskainen ja ennalta-arvaamaton.
Sosiaalityön käytännöt ovat siis hämmästyttävän hysteerisia ja tuhoavia. Niitä vastaan meidän on taisteltava. Poliisi on vain pikku tekijä sen rinnalla.
Olen kirjoittanut omasta huostaanottotapauksestani ja yleisemminkin lastensuojelun ongelmista blogiini:
http://kaisaruokamo.blogspot.com/
Toinen sosiaalityöntekijä ei ole nimeltään Minna Lapinniemi. Olisi toivottavaa, että tämän kaltaisissa kirjoituksissa nimet tarkistettaisiin ennen julkaisua. Minna Lapinniemellä ei ole mitään tekemistä näiden tapahtumien kanssa.
VastaaPoistaEdellisessä Kaisa Ruokamon kommentissa on virhe: Minna Lapinniemi- nimistä sosiaalityöntekijää ei ole eikä olemassaoleva Minna Lapinniemi mitenkään liity tapaukseen.
VastaaPoista