Taistelu Jylyn puolesta alkoi to 2.7.

Torstai oli siis koittanut kun odotin aamun sarastusta Uudenkaupungin sairaalan suljetulla osastolla mutten suinkaan pakkohoidossa vaan vapaana ihmisenä. Kirjoitin kauhukokemuksistani nettiin oleskelutilan koneelta.

Yhden jälkeen yöllä lähdin sairaalasta kävelemään Turkua kohti. Minulle oli ottelubussissa jäänyt jalkaan sandaalinläpsykät, joilla ei ollut mukava kävellä mutta eteenpäin pääsin ihan hyvin. Kymmenisen kilometriä talsin, peukkua heiluttelin harvoille ohiajajille. Sitten liftaaminen tuotti tulosta, mukava rekkamies Paavo oli menossa Paraisille ja heitti minut kertakyydillä autolleni Kupittaan jalkapallostadionille, mistä olin lapsineni lähtenyt bussilla kohti Tamperetta TamU-Inter -jalkapallo-otteluun. Läpsykät olivat syöneet jalkohini monia rakkoja, olin tosi kiitollinen ettei tarvinnut kävellä.

Carinallani ajoin Tyksiin ja kuulin että Jylyllä ja Mirumarulla oli kaikki hyvin. Lypsin portaikossa tuttipulloihin pari-kolme desilitraa äidinmaitoa ja sitten ajoin kotiin Mynämäelle ( 50 km Turusta Poriin päin).

Minulla siis asuu kotona 5 lasta, Jylyn lisäksi:
Roni 22 v.
Mirumaru 18 v.
Rallamaija 16 v.
Liila-Iiris 12 v.

Heräsin parin tunnin unien jälkeen ennen aamuyhdeksää, olin nukkunut pommiin kun 12-vuotias Liila-Iiris oli sammuttanut herätyksen, olin itse unenpöpperössä käskenyt.

Mynämäen kunnan sosiaalityöntekijät soittivat ja ilmoittivat että voin tulla lastensuojelupalaveriin Saloon perjantaina klo 10 missä selvitetään psyykkistä tilaani. Eivät suostuneet keskustelemaan Jylystä, ilmoittivat vain että vauva siírretään samana päivänä vastaanottokotiin Saloon. Minua ei päästetä Jylyä tapaamaan, sosiaalipäivystys on kuulemma tehnyt sijoituspäätöksen ja se on voimassa.

Soitin sinne vastaanottokotiin ja sain tietää, että sinne ei ole perheenjäsenillä asiaa Jylyn tueksi, alkoi taas hirveästi ahdistaa. Mutta otin itseäni niskasta kiinni ja yritin tehdä jotain järkevää ja mahdollisimman paljon sittenkin!

- soitin iltapäivälehtien toimituksiin, vain julkisuus auttaa Suomen viranomaisia vastaan ellei ole varaa todella kuuluisaan asianajajaan.

- soitin kaikkiin Turun asianajotoimistoihin, joissa kuulemma hoidettiin sosiaalialan juttuja. Kaikki asianajajat olivat lomilla. Soitin myös oikeusaputoimistoon.

- soitin Uudenkaupungin sairaalaan ja sovin minua haastatelleen psykiatrin kanssa että haen arviointilausunnon.

Yhtäkkiä tukikin kiire. Rallamaijan ja Liilan kanssa kiidettiin Uuteenkaupunkiin hakemaan lausunto jonka mukaan mitään Loimaan poliisin toteamaa sekavuutta ja aggressiivisuutta ei lainkaan ollut kun psykiatri haastatteli pari tuntia myöhemmin.

Matkalta soittelin ympäri Turun yliopistollista keskussairaalaa ja sain sovittua että Jyly pidetään tarkkailussa vielä perjantaihin eikä anneta viedä Saloon. Ahdistus taas hellitti, Jylyä ei kiikuteta taas vieraaseen paikkaan vieraille ihmisille.

Sitten iltapäivälehden toimittajaa tapaamaan Turkuun.

Mirumaru Tyksistä mukaan koska lehti otti kuvia meistä. Toimittajan tapaamisen jälkeen Rallamaija meni Jylyn tueksi Tyksiin ja Mirumaru tuli kotiin.

Ylättäen toinenkin iltapäivälehti halusi välttämättä tehdä jutun ja kuvaaja tulisi kotiin.

Siinä meni ilta. Aloin järjestää lausuntoja perheestäni, viranomaisilta en tietenkään saa mutta kaikilta muilta sitten. Lähdin iltamyöhällä Tyksiin viemään Mirumarun Rallan tilalle hoitajaksi ja tietenkin äidinmaitoa vauvalle. Kotimatkalla hain kaksi ystävien perheestäni kirjoittamaa lausuntoa, kaksi muuta luvattiin aamuksi.

Loppuyön haahuilin ympäriinsä kotona tai istuin tietokoneella. En pystynyt syömään lainkaan ja nukkumaankin vain muutaman tunnin.

Hassua, olen sanonut että MIKÄÄN ei vie ruokahaluani, tapahtukoon mitä tahansa. Mutta Jylyn pahoinpitely Loimaalla ja ero vauvasta tekivät minut aivan sairaaksi, en voinut ajatellakaan ruokaa voimatta pahoin.